Haluatko kokea Keskiaikaiset markkinat sisäpiiriläisen silmin? Hae mukaan kesän 2019 talkooheimoon!

Vanhan Suurtorin keskiaikainen markkinapaikka täyttyy jälleen tunteista ja tunnelmasta, kun Keskiaikaiset markkinat valtaavat maiseman 27.6.‒30.6.2019. Turun Suurtorin keskiaika ry hakee nyt talkootyöntekijöitä markkinoiden taustajoukkoihin.

Tarjolla on vaihtelevia tehtäviä, rentoa meininkiä ja hyvien tyyppien seuraa! Talkooheimomme toivottaakin tervetulleiksi uusia tekijöitä mm. asiakaspalvelijoiksi info-pisteelle, lasten puhdepihalle ja puvustukseen; muonittajiksi henkilökuntaruokailuun, siistijöiksi siivoustiimiin sekä tapahtuma-alueen pystyttäjiksi ja purkajiksi ennen ja jälkeen tapahtuman.

Aiempaa kokemusta tai keskiaikaharrastuneisuuutta hakijoilta emme edellytä, mutta avoin mieli ja aurinkoinen asenne ovat isossa porukassa toimiessa tärkeitä! Kaikkiin tehtäviin annetaan perehdytys, minkä lisäksi edellisvuosina mukana olleet konkarimme toimivat uusille vapaaehtoisille tarvittaessa tutoreina. Mukaan voi hakea vaikkapa yhdessä kaverin kanssa!

Talkootyöstä ei makseta palkkaa, mutta kaikki vapaaehtoiset saavat talkoovuoropäivänään lämpimän ruoan, talkoovuorossa käytettävän Keskiaikaisten markkinoiden t-paidan sekä todistuksen talkootyöhön osallistumisesta. Kaikki vapaaehtoiset saavat myös kutsun toukokuussa järjestettäville keskiaikaluennoille sekä tapahtuman päätteeksi järjestettävään karonkkaan.

Talkoohakulomakkeen pääsee täyttämään verkossa, eli täällä

 

 

Talkootyötehtävien sisältö Keskiaikaisilla markkinoilla

 Asiakaspalvelu
Markkinoiden asiakaspalvelutehtävät painottuvat tapahtuman Infopisteelle ja Lasten puhdepihalle. Infopisteessä työskentelevät opastavat ja neuvovat markkinakävijöitä sekä osallistuvat Keskiaikaisten markkinoiden nimikkotuotteiden myyntiin. Lasten puhdepihalla talkoolaisten tehtäviin kuuluvat lasten pelivälineistä huolehtiminen, lasten leikittäminen sekä muut avustavat tehtävät. Asiakaspalvelutehtävissä työskentelevät saavat käyttöönsä Keskiaikaisten markkinoiden ’keskiaikaisen’ asiakaspalvelupuvun.

 

Tarpeisto ja lavastus
Tarpeistotiimi huolehtii monenlaisista juoksevista asioista tapahtuman aikana. Tehtäviin kuuluvat muun muassa näytelmärekvisiitasta huolehtiminen, esitetelineiden täydentäminen, markkinanäytelmän taukotilan huoltotehtävät sekä pienet lavastukseen liittyvät työt.

 

Puvustus
Keskiaikaisten markkinoiden puvustamo puvustaa markkinanäytelmän esiintyjät, asiakaspalvelutehtävissä olevat työntekijät sekä osan muista esiintyjistä. Puvustamolla työskentelevät vapaaehtoiset huolehtivat siitä, että markkinanäytelmän pukuvaihdot sujuvat suunnitellun vaivattomasti. Käsityötaitoiset saattavat myös päästä tekemään pieniä korjauksia pukuihin tai pesemään asuja tapahtuman aikana oman osaamisensa ja annetun ohjeistuksen mukaan.

 

Henkilökuntaruokailu
Tapahtuman henkilökuntaruokailussa työskentelevät varmistavat tapahtumassa työskentelevien ja esiintyjien ruokailun toteutumisen. Ruokailussa työskentelevät saavat hoitaakseen mm. ruoan esillepanoon, kahvin keittämiseen tai tilan yleiseen siisteyteen liittyviä tehtäviä.

 

Puhtaanapito
Puhtaanapitotiimi vastaa tapahtuma-alueen siisteydestä ja yleisilmeestä Keskiaikaisten markkinoiden aikana. Tehtäviin voi lukeutua myös pieniä juoksevia askareita. Puhtaanapitotiimiläiset oppivatkin tuntemaan koko tapahtuma-alueen markkinapäivien kuluessa.

 

Pystytys ja purku
Keskiaikaisten markkinoiden tapahtuma-alueen lavasteet rakennetaan hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Kuitenkin, markkinaviikolla – etenkin pienempien lavaste-elementtien ja rekvisiitan viimeistelyssä – kaivataan myös talkootyöntekijöiden apua. Tapahtuman päätyttyä markkinatorin rekvisiitta puretaan ja varastoidaan odottamaan seuraavaa kesää.

 

 

Lisätiedot:
Tiina Hartikainen
projektityöntekijä
p. 040 132 9994
tiina@keskiaikaisetmarkkinat.fi