Turku 1400

Turku 1400 -blogissa keskiajantutkijat käsittelevät Keskiaikaisia markkinoita sekä erityisesti markkinanäytelmää taustoittavia historiallisia tapahtumia ja elämää keskiajan Turussa. Blogi on osa Laboratorio 1400 -hanketta.

 

Sotia ja rauhaa sekä pyhää riemua

Venäläisten kanssa oli ollut suhteellisen rauhallista pitkään. Hajanaiset lähteet kertovat paikallisista sotatoimista Karjalassa ja kaipa siellä mukana matkassa oli muutama mies Turun seudulta, mutta isommat sodat olivat vuonna 1400 kaukaisempaa menneisyyttä. Sen sijaan pohjoismaiset sekalaiset sotajoukot kahakoivat keskenään. Sekä Ruotsi, Tanska että Norja olivat muodostaneet 1300-luvun lopulla unionin, mutta valtapeliä riitti.

 

Poliittista ja kaupallista elämää sotkivat vitaaliveljet eli vitaliaanit, Itämerellä järjestäytynyt kaappareiden liitto, joka harjoitti eri valtaapitävien nimissä sekä kauppaa että merirosvousta. Turku sai osansa tästä kun 1300-luvun lopulla Turun linnan voudit toimivat läheisissä suhteissa vitaaliveljien kanssa, ja vuonna 1395 he tekivät ryöstöretkenkin Turkuun. Itämeren alueen kauppakaupungit olivat varustaneet kokonaisen laivaston vitaaliveljien laivastoa vastaan ja heidän kanssaan selviteltiin välejä juuri vuoden 1400 aikoihin. Linnalla oli vuonna 1400 kuitenkin uusi isäntä Tord Bonde, ja säilyneiden lähteitten perusteella vuoden 1400 Turku ei näytä olleen sotainen, vaikka kaupan ongelmat Itämerellä olivatkin yksi murhe lisää merten yli kauppaa käyville.

 

Vuosi 1400 oli myös erityinen paavin julistama kirkon riemuvuosi. Sen seurauksena sata vuotta täyttänyt Tuomiokirkko sai alkuvuodesta 1400 uudet Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin muistoalttarit. Monissa keskuksissa kuten laivamatkojen päässä Saksassa ja Englannissa tällaiseen riemuvuoteen kuuluivat värikkäät pyhimyskulkueet sekä usein kirkon kanssa yhteistyössä valmistuneet teatteriesitykset. Riemuvuodesta seurasi myös se, että iso joukko ihmisiä ympäri Eurooppaa teki juuri tuona vuonna pyhiinvaellusmatkan Roomaan saaden ylimääräisen synninpäästön ja näkivät samalla paavinkaupungin ihmeet.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Marika Räsänen, Reima Välimäki ja Marjo Kaartinen (toim.): Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa. Historia mirabilis 8, 2012.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

 


 

Turku vuonna 1400

Turku oli Suomen suurin ja vanhin kaupunki, ja koko alueen keskus. Turun seutu oli ollut tunnettu kauppapaikka jo pitkään, ja kun Tuomiokirkko eli koko Suomen ja Itämaan katedraali ja kirkollinen keskus oli vihitty käyttöön vuonna 1300, samoihin aikoihin kun sitä oli rakennettu, suunniteltiin ja rakennettiin myös Turun kaupunki ja sen neljä kaupunkimaista korttelia. Turku oli siis vuonna 1400 ollut noin sadan vuoden ajan hyvin suunniteltu ja silloisessa mielessä uudenaikainen kaupunki.

 

Kortteleita reunustivat pääkadut, ja niissä oli välikatuja, kapeilta kaduilta katsoen toisissaan kiinni olevia kivitaloja ja puutaloja, ja talojen väleissä sisäpihoja. Kaupunkimainen taajama-alue ulottui tuokiokirkon reunoilta Kaskenmäen juurelle, ja joen itäpuolella eli täl pual jokke Kerttulinmäen ja Vartiovuoren juurille. Tois pual jokke oli Aninkaisten kortteli, ja sen ulkolaidat Aninkaistenmäen rinteillä olivat kaupungin läntisimpiä laitamia.

 

Tuomiokirkon lisäksi keskeisiä paikkoja olivat Suurtori suunnilleen nykyisellä paikallaan ja sen reunalla raatihuone, satama-alue nykyisen Aboa Vetuksen edustan kohdilla, sekä Kaskenmäen juurella ja rinteessä sijainnut Pyhän Olavin dominikaaniluostari. Majapaikkoja matkan päällä oleville oli ainakin neljä, ja kaupungissa oli useita saunoja, osa yksityisiä, mutta yleisempiä myös. Ruotsin toiseksi suurimmalla kaupungilla oli omat kaupunkilait, kaupunginvaltuustoa vastaava pormestarin tai pormestarien johtama kaupunginraati.

 

Turussa asui pysyvästi arviolta 1500 ihmistä. Jokapäiväisiä kuultavia kieliä olivat suomi, ruotsi ja saksa, ja kirkoissa ja kappeleissa toki myös latina. Hyvä osa varakkaasta väestä puhui äidinkielenään saksaa tai ruotsia, muu väki suomea ja ruotsia.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Marika Räsänen, Reima Välimäki ja Marjo Kaartinen (toim.): Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa. Historia mirabilis 8, 2012.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

 


Markkinat keskiajalla

Keskiaikaisilla markkinoilla esitettävän teatterinäytelmän käsikirjoittaja FT Tom Linkinen kertoo, minkälaisia markkinatapahtumat olivat keskiajalla.


Katsaus Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän taustoihin

Keskiajan tutkija ja Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija FT Reima Välimäki kertoo tapahtuman ohjelmallisesta osuudesta ja markkinanäytelmän taustoista kesällä 2017.


Illuusio keskiajasta, tutkija ja 180 000 kävijää

Noin 180 000 kävijää Keskiaikaisilla markkinoilla neljän päivän aikana! Jonkinlainen pyhä Jysäys taisi olla tapahtuman suojelija. Väkimäärä toki tuntui Vanhalla Suurtorilla, mutta siitä huolimatta tunnelma oli tänä vuonna jotenkin rauhallisempi ja iloisempi kuin aiempien vuosien tungospäivinä. Markkinarauha, jota torilla toivotettiin, säilyi erinomaisesti. Tapahtuman toteutus on onnistunut yli odotusten, mutta mikä lopulta on historian rooli tällaisessa suurtapahtumassa?

Lienee asiallista tehdä lukijalle tässä vaiheessa selväksi omat kytkökseni. Olen aikoinani ollut töissä tapahtuman tuotannossa ja sittemmin mukana järjestävän yhdistyksen Turun Suurtorin keskiaika ry:n hallituksessa, muun muassa historiallisena asiantuntijana. Sanalla sanoen, tapahtuma on minulle rakas ja tärkeä, ja tätä kirjoitusta voi lukea sitä vasten.

Silti koen jonkinlaista kaksoisroolia yhtäältä tapahtuman taustavoimana ja toisaalta historiantutkijana ja keskiaikakulttuurin kriittisenä tarkastelijana. Jouduin tänä vuonna pohtimaan vähän tarkemmin Keskiaikaisten markkinoiden ja historiantutkijan suhdetta, kun sitä kysyttiin Yle Turun haastattelussa (kooste on katseltavissa täällä)

Koska kysymystä ei voi tyhjentävästi kattaa nopeassa videohaastattelussa, halusin vielä kirjoittaa aiheesta.

Parhaiten historiaa elävöittävän tapahtuman suhdetta elävöitettävään menneisyyden, tässä tapauksessa keskiaika, kuvaa mielestäni:

  • halu saavuttaa tavoittamaton mennyt, erityisesti ”tavallisten ihmisten” elämä
  • ongelmallinen suhde tutkimustietoon, jolla on hyvin rajoitetut keinot vastata yksityiskohtaisiin, arkielämää koskeviin kysymyksiin, jotka elävöittäjiä kiinnostavat.
  • rajalliset materiaaliset resurssit illuusion luomiseen. Turun keskustaa on hankala muuttaa keskiaikaiseksi, ja yli 80 harrastajanäyttelijää puetaan keskiaika-asuihin resursseilla, jotka ovat lähempänä pienen kylän kesäteatteria kuin elokuvapuvustoa.
  • Tapahtuman oma perimätieto siitä, miten keskiajalla elettiin.
  • Yleiset mielikuvat ”vanhasta”. Lavasteissa puu maalataan harmaaksi tai jätetään siihen kuori päälle.
  • Toimijoiden moninaisuus. Keskiaikaa elävöittävät omistautuneet harrastajat, jotka käyttävät vuosia mahdollisimman tarkkojen replikoiden rakentamiseen ja joiden tietoa monista asioista voi syystä verrata tutkijan asiantuntemukseen. Yhtä lailla samassa tapahtumassa on markkinamyyjiä, joille kyseessä on vain yksi tilaisuus muiden joukossa myydä omia tuotteita, ja panostaminen aikakauden asuihin ja tunnelmaan ymmärrettävästi sen mukaista.
  • Erityisesti myyntituotteissa keskiaika hybridiajanjaksona, jossa renessanssipuvut, viikinkiornamentiikka ja juomasarvet elävät sulassa sovussa.

Näiden ainesta, muun muassa, keitetään soppa, jota tutkija jotenkin yrittää kommentoida.

Keskiaikaisten markkinoiden historiakuvaa voi kritisoida monella tapaa, esimerkiksi yllämainitusta sekasotkusta. Hyvällä syyllä voi ja pitää sanoa, että on mahdotonta luoda lähellekään autenttista rekonstruktiota toripäivästä Turussa vuonna 1504. Puhumattakaan perustavanlaatuisista historianfilosofista kysymyksistä koskien menneisyyden tavoitettavuutta (joihin ei tässä ole syytä mennä).

Miksi sitten edes pyrkiä ”autententtisuuteen”, raadittaa tuotteet ja pyytää tutkijalta kommentteja? Eräs vastaus on, että autenttisuus on päämäärä, jota ei voi koskaan saavuttaa. Kun on itse ommeltu vaate, voi kysyä, onko kangas kudottu keskiaikaisin menetelmin. Entä lanka? Mitenkäs lampaat on pidetty tai pellava kasvatettu?

Kuinka paljon tahansa resursseja onkaan käytettävissä, aina tulee seinä vastaa, joten kannattaa pyrkiä parhaaseen mahdolliseen kompromissiin historiallisen tarkkuuden ja kulloistenkin resurssien kanssa. Siihen Keskiaikaisten markkinoiden tuotanto parhaan kykynsä mukaan pyrkii, yrittäen samalla tehdä mahdollisimman laajalle kävijäjoukolle kiinnostavaa ja viihdyttävää kulttuuritapahtumaa.

Toinen syy on opetustehtävä. Yksi Keskiaikaisten markkinoiden ja sen taustayhdistyksen tavoitteista on jakaa tietoa keskiajasta. Tapahtuma väistämättä tuottaa mielikuvia keskiajan Turusta, myös ja ennen kaikkea niille kävijöille, jotka aikakauteen eivät muuten ole perehtyneet. Kyseessä on suuri mahdollisuus opettaa historiaa ohimennen hauskan kesätapahtuman kautta, mutta sen mukana tulee myös vastuu. Mahdollisuuksien mukaan on välitettävä tutkimukseen perustuvaa tietoa ja vähintään vältettävä tarpeetonta vääristelyä.

Tähän liittyy myös eettinen kysymys, joka mielestäni määrittää yleisestikin historian elävöittämisen suhdetta menneeseen. Pelkistetäänkö menneisyyden ihmiset pelkiksi karikatyyreiksi, hassunhauskoiksi anekdooteiksi ja hulluttelun välineiksi, jotka antavat luvan pieruhuumorille? Vai yritetäänkö todellisten tai kuviteltujen mutta mahdollisten tapahtumien kautta tuoda esille mahdollisimman monipuolisesti menneisyyden kohtaloita, myös vaikeita ja kipeitä tapahtumia?

Tämä on haaste erityisesti keskiaikatapahtumille, joissa menneisyyden elävöitys on pahimmillaan ollut naaman tuhrimista nokeen ja rivouksien huutelua. Tästä on Turussa tultu onneksi pitkä matka parempaan suuntaan. Onnistuessaan historiallinen teatteri (kuten elokuva, kirja tai peli) voi yllättää ja ilahduttaa, mutta viihdyttämisen ohessa myös herättää pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Näin tehdessään se tekee kunniaa menneisyyden ihmisille, joiden elämäntarinoita käytetään fiktion tai elävöittämisen raaka-aineena.

Miten tutkijan sitten pitäisi olla mukana kaikessa tässä? Historiallisen asiantuntijan rooli on parhaimmillaan mahdollistava ja uusia näkökulmia tarjoava, ei yksityiskohdista nipottava (paitsi aiheesta, kuten nunnista keskellä markkinatoria). Keskiajan historiassa totuus usein on mielikuvitusta rikkaampi, ja tutkija kykenee suhteellisen pienellä vaivalla johdattamaan käsikirjoittajia, ohjaajia, näyttelijöitä ja harrastajia sellaisten tarinoiden ääreen, jotka muuten jäisivät unohduksiin. Tämän jälkeen seuraa toinen tärkeä hyvän kommentaattorin piirre: kyky päästää irti ja antaa tekijöille vapaus tehdä. Kyse on kuitenkin myös hauskanpidosta, tulkinnasta ja taiteellisesta vapaudesta.

Erittäin ilahduttavaa on se, että myös puhtaasti tieteellinen ohjelmisto kiinnostaa. Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) järjesti Keskiaikaisilla markkinoilla kolmatta kertaa avoimen tieteellisen päiväseminaarin. Vanhan Raatihuoneen sali oli ääriään myöten täynnä kaiken ikäisiä, kiinnostuneita ja keskustelevia kuulijoita. Historiaa elävöittävä tapahtuma onnistuu johdattamaan myös tutkimustiedon äärelle.

FT Reima Välimäki
Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2015 täällä.