Turku 1400

Turku 1400 -blogissa keskiajantutkijat käsittelevät Keskiaikaisia markkinoita sekä erityisesti markkinanäytelmää taustoittavia historiallisia tapahtumia ja elämää keskiajan Turussa. Blogi on osa Turun Suurtorin keskiaika ry:n Laboratorio 1400 -hanketta.

Vastaako Keskiaikaisten markkinoiden ruokatarjonta keskiaikaista ruokaa?

Keskiaikaisten markkinoiden ruokatarjonnasta monelle tulevat ensiksi mieleen sokerikuorrutetut omenat ja mantelit, makkara kaalin lehdellä sekä vartaassa paistuva sika. Syötiinkö näitä oikeasti myös keskiajalla?

 

Omena oli pohjolassa tuttu ja käytetty hedelmä. Pohjoismaiden varhaisin tunnettu kirjallinen maininta omenoista on Snorre Sturlasonin noin vuonna 1220 kirjoittamassa Eddassa. Omenanviljely aloitettiin luostareissa jo tätä ennen 1100-luvulla, mutta Suomessa todellinen kiinnostus kasvatusta kohtaan syttyi vasta 1500-luvulla, jolloin myös omenasoseesta tuli porvariskodeissa juhlaruokaa. Tällöin alettiin valmistaa myös omenamehua ja -viiniä. Keskiajalla hedelmät tarjoiltiin yleensä piiraissa tai muissa ruokalajeissa tai säilöttiin hunajaan mieluummin kuin syötiin raakana – eikä tämä olisi satokauden ulkopuolella ollut mahdollistakaan.

 

No entä sitten omenoiden ja mantelien sokerikuorrutus? Ennen vuotta 1100 hunaja oli Euroopassa ainoa makeutusaine. Vaikka sokeri tuli näihin aikoihin Eurooppaan, sen käyttö levisi yleisemmin vasta 1700-luvulla. Keskiajalla sokeri ja hunaja olivat kalliita, ja makeita herkkuja tarjottiin vain vauraissa pöydissä ja hyville ystäville. Sokerin saatavuus parani Euroopan kaupungeissa 1300-luvulta alkaen, ja sitä pidettiin turvallisena ja terveyttä edistävänä aineena. Vaikka sokeria oli saatavissa, välillä hinta rajoitti suuresti sen käyttöä niin, että jopa Englannin kuningas Henrik III:lla oli vaikeuksia hankkia sitä. Suomeen suurempia määriä sokeria saapui vasta 1500-luvulla. Keskiajalla sokeria tavallisempi makeutusaine oli siten hunaja, jota on myynnissä myös Keskiaikaisilla markkinoilla. Markkinoiden lähes pakollinen herkku karkkiomena ei siis olisi ollut keskiajalla suinkaan kaikkien saatavilla, mutta loppukesästä omenien satokaudella mahdollinen herkku kuitenkin.

 

Sokeri- ja hunajakuorrutettuja manteleita nautittiin varakkaissa pitopöydissä, mutta manteleita käytettiin myös yleisesti keittojen, patojen ja kastikkeiden suurustajana, ja mantelimaito oli hyvin suosittua. Mantelituotteiden kohdalla keskiaikainen keittiö läheneekin yllättävällä tavalla modernia vegaanikeittiötä, sillä kirkon määrääminä paastoaikoina mm. maitotuotteiden nauttiminen oli kielletty, joten niitä korvattiin esimerkiksi mantelimaidolla ja –juustolla.

 

Entäpä makkara kaalinlehdellä – olisiko keskiajalla markkinoilla voinut olla oikeasti sitä tarjolla? Keskiajalla Pohjois-Euroopassa veripalttu ja mustamakkara olivat tavallisia, mutta niiden lisäksi valmistettiin myös lihamakkaraa. Monet Keski- ja Etelä-Euroopan kaupungit tunnettiin – ja tunnetaan edelleen – paikallisista makkaroistaan, kuten Frankfurt am Main nakeistaan ja Italian Bologna mortadellastaan. Kerrotaan, että vuonna 1134 Saksan Regensburgissa oli kioski, joka myi braatvursteja tuomiokirkon ja kivisillan rakennusmiehille. Kojusta ostettu lämmin makkara on siis hyvinkin keskiaikaista pikaruokaa. Myös porvareiden pöydissä tuoksuivat paistit ja makkarat. Makkara oli myös yltäkylläisyyden ja juhlan symboli, sillä kun reformaattorit protestoivat kirkkoa vastaan 1500-luvulla, he pitivät makkarakestejä paaston aikana. Makkaran kuoriksi käytettiin teuraseläimen suolet, virtsarakko ja mahalaukun kalvo, mutta niistä valmistettiin juhlapöytiin myös fantasiaruokia kuten jättiläismunia.

 

No pyörikö markkinoilla keskiajalla vartaassa kokonainen sika? Sianliha oli kylläkin yleisin lihalaatu, koska kotieläiminä siat vaativat vähiten huomiota ja niille riitti halvin ravinto eli ruokajätteet. Siat olivatkin arvokkaita kotieläimiä kaupunkilaisille, koska niitä voitiin pitää karsinoissa ja ruokkia kotitalouden tähteillä. Paahdettu liha oli keskiajalla kuitenkin yläluokan etuoikeus, koska ainoastaan sillä oli kotonaan mahdollisuus paistaa lihaa vartaassa. Suurin osa ihmisistä valmisti ruokansa keittämällä, ja jos pataan liikeni lihaa, se oli useimmiten suolattua tai muuten säilöttyä. Tuoretta lihaa oli säilyvyyssyistä käytettävissä vain teurastuksen yhteydessä. Vaikka siis varrassika ei ollut rahvaan saatavilla sen paremmin kuin karkkiomenat tai sokeroidut mantelitkaan, yksi yhtymäkohta tässäkin on keskiajan ja Keskiaikaisten markkinoiden välillä: myöskään Keskiaikaisilla markkinoilla ei käsitellä raakaa lihaa hygieniasyistä, kuten tuskin olisi keskiajallakaan markkinoilla tehty.

 

Mitä sitten muuten keskiajalla syötiin ja juotiin? Länsi- ja Etelä-Euroopassa leivottiin vehnäleipää, kun taas Pohjois- ja Itä-Euroopassa viljeltiin ohraa ja ruista, joista valmistettiin leipää, puuroa ja olutta. Pannulla paistettu rieskan tyyppinen leipä oli suosittua markkinapäivinä. 1400-luvulta alkaen tislaustaito levisi Euroopassa, jolloin Skotlannissa osa ohrasta käytettiin tietysti viskin valmistukseen. Suosittu juoma Pohjois-Euroopassa oli myös sima, jota on saatavilla myös Keskiaikaisilla markkinoilla. Vanhimmat säilyneet simareseptit ovat 1400- ja 1500-luvulta eli aikakaudelta, jolta siman valmistus ja käyttötavat ovat parhaiten dokumentoidut.

 

Arkena syötiin leipää, puuroa, velliä, herneitä ja kaalia sekä hieman keitettyä, suolattua lihaa tai suolattua ja kuivattua kalaa. Keskiajan kasviksia olivat herneiden ja kaalin lisäksi papu, sipulit, palsternakka, nauris ja lanttu. Härkäpapu oli keskiajalla yleinen vihannes ja tärkeä proteiininlähde silloin, kun lihaa ja kalaa oli huonosti saatavilla. Ei siis ole mitään syytä, miksei makkaraakin olisi voitu tarjoilla kaalinlehdellä, kuten Keskiaikaisilla markkinoilla tehdään. Uutuuskasveja olivat sitruuna ja porkkana, jotka jalostettiin Keski-Aasiassa ja päätyivät Lähi-idän kautta viljeltäviksi Eurooppaankin 1200-luvulla.

 

Ruokaa maustettiin muun muassa suolalla, valkosipulilla, hunajalla, piparjuurella ja humalalla slaavilaisessa Euroopassa ja epäilemättä muuallakin. Vihanneksia säilöttiin satokauden ulkopuolella käytettäviksi monin tavoin, joista suolaliemeen säilöminen oli yleistä. Yksinkertaisin säilöntäliemi valmistettiin vedestä, suolasta ja yrtistä tai parista, mutta mausteiden ja yrttien suuri kirjo sekä etikka, hapan rypälemehu ja 1100-luvun jälkeen sitruuna tuottivat monenmakuisia säilöntäliemiä.

 

Vaikka eri puolilla Europpaa syötiinkin hyvin samantapaisia patoja ja keittoja, ruokakulttuurissa oli myös alueellisia ominaispiirteitä. Esimerkiksi Firenzen kaupunkivaltiosta on säilynyt hallituksen tilikirjoissa vuosilta 1344–1428 luetteloita hallituksen jäsenille tarjotuista ruoista, joita olivat muun muassa piiras, yrttimunakas, pannukakku, kastike, ravioli, tortelletti-pasta, valkoinen ruoka, hyytelö ja pikkumakkarat. Pastaa ei ollut tarjolla keskiajan Turussa eikä sitä tarjoilla Keskiaikaisilla markkinoillakaan, vaikka se eurooppalaisessa nykykeittiössä yleistä onkin.

FM Meri Vuohu
Keskiaikaisten markkinoiden myyjävastaava


WarusSeppäin Kilta

WarusSeppäin Kilta on ollut mukana Keskiaikaisilla markkinoilla vuodesta 1998 asti. Haarniskaseppämestari Marko Saari kertoo WarusSeppäin Killan toiminnasta ja ohjelmasta tämän vuoden tapahtumassa.

 


Keskiaikaiset markkinat ja mahdollisuuksien historia

Kuinka todellinen on Keskiaikaisten markkinoiden esittämä kuva keskiajan Turusta? Tapahtuman historiallinen asiantuntija FT Reima Välimäki kertoo mahdollisuuksien historiasta.

 


Keskiajan kirjoitusvälineet

Turun museokeskuksen tutkija Lauri Viinikkala kertoo keskiajan kirjoitusvälineistä.


Markkinailoa vai rasistisia ritareita? Eli millaisia tarinoita keskiajasta kerrot?

Ilon kautta!

Keskiaikaiset markkinat syntyivät 1990-luvulla osana uutta, valoisampaa keskiaikakuvaa. Se on ollut harrastajien ja suuren yleisön versio keskiajan kulttuurihistoriallisesta tarkastelusta, jossa huomion keskipisteenä on ollut arkipäivän historia, naisten, lasten ja perheiden historia, kansanusko, kokemusten, aistien ja tunteiden historia, kädentaidot, teatteri, laulu, tanssi ja pidot.

 

Vaikka näytelmässä ovat vilahdelleet kuninkaalliset ja piispat, ja välillä on pelätty sotaa tai ruttoa, Keskiaikaisten markkinoiden kuvaama elo on ollut eräänlainen romantisoitu versio arjen ja juhlan historiasta. Suomen suurimmassa keskiaikatapahtumassa tarina rakentuu markkinoiden ja kaupunkilaisten kohtaamisen ympärille, eikä keskity esimerkiksi jonkun taistelun tai piirityksen elävöittämiseen.

Nationalistisen keskiajan perintö

Keskiajasta on kerrottu myös paljon synkempiä tarinoita. Muutos valoisampaan keskiaikaan ei olisi ollut mahdollinen ilman historiantutkimuksen ja historiakuvan käännettä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Osittain kyse oli laajemmasta murroksesta, jossa sosiaali- ja kulttuurihistoria nousivat valtiollisen ja hallintohistorian rinnalle ja tilalle.

 

Mutta keskiajantutkimuksen oli syytä myös tehdä tiliä menneisyydestään. Keskiaika inspiroi 1800-luvulla kansallismielisyyttä ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kansallissosialismia ja muuta väkivaltaista nationalismia. Natsi-Saksan armeija marssi Neuvostoliittoa vastaan keskiaikaisen keisarin nimen alla (operaatio Barbarossa) ja Kolmas valtakunta esitti täyttävänsä germaanien ikiaikaista tehtävää idän slaavilaumoja vastaan.

 

Samankaltainen, militantti käsitys menneisyydestä löytyy muuten suomalaisesta 1920–30-lukujen keskiaikakuvasta: siellä vainovalkeat palavat linnavuorilla, kun heimopäälliköt kokoavat sotajoukkoja venäläisiä vastaan. Tällainen historiakuva jäi unholaan osittain poliittisista syistä, osittain sen takia, että 1900-luvun jälkipuoliskon tutkimus osoitti, ettei kansallisille tarinoille löytynyt vastinetta keskiajan hajanaisesta ja kirjavasta poliittisesta, kielellisestä ja etnisestä todellisuudesta.

Synkän keskiajan paluu?

Meidän hetkessämme keskiaika on jälleen saanut synkempiä sävyjä. Aikamme suosituin medievalistinen fiktio, George R. R. Martinin Game of Thrones -maailma, on sysimusta, väkivaltainen ja esittää barbaarisen, maskuliinisen ja valkoisen keskiajan, jossa ryöstäminen ja raiskaaminen on arkipäivää. Se on synkempi ja kyynisempi, mutta ei välttämättä ”todempi” kuva keskiajasta kuin aikaisemmat kuvitelmat.

 

Samalla äärioikeisto erityisesti USA:ssa ja Ranskassa on mieltynyt keskiaikaan. Keskiaika nähdään aikakautena, jolloin raja kulttuurien ja rotujen välillä oli selvä, naiset olivat suojeltavia neitoja ja miehet marssivat haarniskoituina ritareina ristiretkille. Välillä fanittaminen saa absurdeja piirteitä, kuten tummaihoisen pyhimyksen Pyhän Mauritiuksen symbolina olleen kaksipäisen kotkan omiminen white supremacy -ryhmän tunnukseksi.

 

Suomessa poliittinen kamppailu keskiajasta on ollut toistaiseksi vähäistä verrattuna Yhdysvaltoihin ja Ranskaan. Odinin soturit hyödyntävät mielikuvaa pohjoisista viikingeistä, mutta kyseisen ryhmän innostus lopahti yhtä nopeasti kuin syttyi. Blogeissa ja keskustelupalstoilla vilisee pseudohistoriallista keskustelua Suomen muinaisista kuninkaista, tosin vain osa tästä on äärioikeistolaisesti motivoitunutta. Muutamat harrastajat näyttävät yhdistelevän vihaisia ritarifantasioitaan siniristilippuihin, mutta touhu on kaukana keskiaikaharrastajien iloisesta valtavirrasta.

 

Keskiajasta voi ja pitää kertoa monenlaisia tarinoita. Myös tarinoita vihasta ja väkivallasta, vainosta ja suvaitsemattomuudesta. Mutta sellaiset tarinat pitää kertoa uhreja kunnioittaen, ei vainoajia ihannoiden, jotta mennyt viha ei lietsoisi uutta.  Ja ennen kaikkea: pidetään kiinni Keskiaikaisten markkinoiden perinteestä ja tehdään iloiset ja valoisat markkinat! Tempus est iocundum!

 

FT Reima Välimäki
Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija

 


 

 

Keskiaikainen teatteri

Suomenkielistä yleisteosta keskiajan teatterista ei löydy, koska sellaista ei ole vielä kirjoitettu. Tutkijat ja tietokirjailijat eivät sellaista ole toistaiseksi saaneet aikaiseksi, tai viitsineet ryhtyä työhön, koska alkuperäislähteitä on vain vähän. Sinänsä monipuolista tutkimusta keskiajan teatterista ja näytelmistä alkaa olla jo aikalailla, ainakin englanninkielisiä tutkimuksia ja tietokirjoja kyllä riittää, ja lisää tulee.

 

Eurooppalaisissa keskuksissa esitettiin tärkeinä kirkollisina juhlapäivinä Raamatun tarinoihin pohjautuvia mysteerinäytelmiä. Nämä saattoivat kasvaa moniosaisiksi suuriksi spektaakkeleiksi ja saada tukea kirkolta ja kaupunkien killoilta, ja niitä esitettiin kirkoissa ja kirkkojen tuntumassa sekä myös markkinoiden yhteydessä. Uskonnollisiin aiheisiin tartuttiin myös pyhimyslegendoja käsittelevissä miraakkeli-näytelmissä, joissa kuvailtiin pyhimysten tekemiä ihmeitä tai heidän marttyyrikuolemiaan. Myös miraakkelinäytelmät saattoivat saada tukea kirkolta ja kaupunkien killoilta, ja esimerkiksi Ranskan ja Italian keskuksissa sopivina paikallisesti tärkeinä pyhimysten muistopäivinä olivat monin paikoin suosittuja ja seurattuja.

 

Isojen juhlapäivien ja markkinoiden aikoihin kaupunkeja kiersivät myös teatteriseurueet, jotka edellisten näytelmien lisäksi saattoivat tarttua ihmiselämän moniin eri aiheisiin esityksissään niin moraalinäytelminä kuin humoristisina farsseina. Moraalinäytelmissä roolihahmoina saattoivat olla esimerkiksi henkilöityneet synnit ja hyveet. Farsseihin taas liittyivät roolityypit, jotka yleisö saattoi tuntea jo ennestään, ja esitykset rakentuivat hyvältä osin improvisaatioille aiheina roolityyppien luonteet ja heille sattuvat kommellukset. Karnevaaliaikaan ennen pääsiäistä edeltävää pitkää paastoa monin paikoin pistettiin pystyyn karnevalistisia esityksiä, jossa vallitsevat hierarkiat käännettiin ylösalaisin yleisöjen osallistuessa mukaan äänekkäästi.

 

Ilveilijät eli leikarit saattoivat osallistua markkinoille ja valmistella tai improvisoida pilkallisia sketsejä tai tilannekomiikkaa. Näihin esityksiin saattoi kuulua musiikkia ja huvittavia asuja. Lisäksi keskiajan Euroopan yleisötapahtumissa saattoi tulla vastaan nukketeatteria kaikista mainituista näytelmäaiheista, ja niitä esittivät keskiaikaiset nukketeatterin tekijät kokoon kasattavilla nukketeatterilavoilla tai kuljetettavilla teatterivaunuilla, joiden yksi seinä aukesi yleisöihin päin.

 

Turun Keskiaikaisten markkinoiden vuoden 2018 näytelmissä keskiaikaisesta monipuolisesta teatteriperinteestä ammennetaan sen monia eri puolia, ja näytelmäkohtauksissa tartutaan niin pyhimyslegendoihin kuin karnevalismiin. Mukana markkinahumussa ovat tänä vuonna myös sekä teatteriseurue että leikariseurue.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

 

Pentti Paavolainen: Keskiajan teatteri ‒ tuntematon kirjasta Suomen teatterihistoria. Teatterikorkeakoulu 2016.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

 


Naisten Turku vuonna 1400

Keskiajalta tunnetaan paljon kuninkaita, ruhtinaita, linnanherroja, piispoja, pappeja, munkkeja, yliopistojen oppineita, pormestareita ja esimerkiksi joitakin sotilaita. He ovat kaikki miehiä. Keskiaika on kuitenkin niin miesten kuin naisten, kaikenlaisten keskiaikaisten ihmisten maailma.

 

1300-luvun Italiassa Katariina Sienalainen koki mystisiä näkyjä jo lapsena, ryhtyi dominikaanimunkkien maallikkosisareksi, päätyi inkvisitionkin kuultavaksi, koska saarnasi ja kirjoitti omia käsityksiään teologiasta, keräsi ympärilleen seuraajien joukon ja julistettiin kuoltuaan pyhimykseksi myöhemmin 1400-luvulla. Englannissa 1370-luvulla syntynyt Margery Kempe, mystikkonainen, koki vahvasti näkyjä ja kuuli ääniä jotka tulkitsi olevan peräisin Jumalalta. Samalla, kun osa papeista olisi halunnut sulkea hänet kirkkojen ulkopuolelle, hän kertoi mystisistä kokemuksistaan ja kierteli pyhiinvaeltajana ympäri Eurooppaa parin vuosikymmenen ajan.

 

Tämä kaikki tiedetään, koska hän itse kirjoitti kokemuksistaan ja matkoistaan nimeään kantavan kirjan vanhoilla päivillään 1430-luvulla. Englannissa myös Juliana Norwichlainen kirjoitti 1370-luvulla maallikkosisarena uskonnolliset näkynsä kirjaksi nimeltä Jumalaisen rakkauden ilmestys. Ranskassa Kristiina Pisalainen kirjoitti päätyökseen runoja ja balladeja ja elätti sillä koko sukunsa. Aivan 1400-luvun alussa hän sai valmiiksi kuuluisan kirjansa Naisten kaupungin kirja, jossa kuvaillaan utopiana kaupunki, jota naiset hallitsivat. Keskiajan todellisuuteen mahtui monenlaisia naisia ja monenlaisia ajatuksia naisen asemasta maailmassa.

 

Ruotsissa – täällä Ruotsissa – yläluokkaan kuulunut Pyhä Birgitta toimi poliittisena taustavaikuttajana ja samaan aikaan mystikkona, siirtyi Roomaan ja teki ihmeitä. Hänet oli julistettu pyhimykseksi vuonna 1391. Lisäksi vuonna 1400 Tanskan ja Norjan ja kaikki Pohjoismaat yhdistävän Kalmarin unionin kuningatar oli Margareeta, joka oli siis myös Turussa valtiovallan korkein päättäjä. Turun linnakin oli hetken aikaa juuri ennen vuotta 1400 aiemman linnanherran Bo Gripin lesken Margareta Dumen hallussa. Tärkeiden miesten lisäksi keskiajan Turussa riitti myös tärkeitä naisia.

 

Ruotsissa Suomen alue mukaanlukien täysivaltaiset vaimot ja lesket saivat periä omaisuutta ja käydä kauppaa. Turun 1300-luvun puolimaista saakka voimassa ollut kaupunginlaki mainitsee erikseen, miten naisilla oli samat perintöoikeudet ja leskillä samat kauppaoikeudet kuin miehillä.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Anu Lahtinen: Turun naisten historia 1300‒1600, kirjasta Anu Lahtinen, Sini Ojala & Kirsi Vainio-Korhonen: Naisten kaupunki. Turkulaisten naisten historiaa. Turun historiallinen arkisto 61, 2010.

 


Mahdollinen keskiaika

Selkeiksi todistusaineistoiksi tai johtolangoiksi käyviä historiallisia lähteitä on vain vähän. Historialliset kirjalliset lähteet kertovat lähinnä siitä, mitä tärkeät miehet päättivät, ja siitä, miten väärin toimineita rangaistiin. Arkeologisten löytöjen kautta saadaan tietää siitä, miten ihmiset elivät. Ihmiset myös ajattelivat, kokivat, tunsivat, uskoivat, toivoivat, rakastuivat, itkivät ja nauroivat.

 

Keskiajan maailmaan ja keskiajan ihmisten elämään kuului koko sen maailman ja ihmisten elämien koko kirjo. Vertailemalla tiedonsirpaleita ja pohtimalla eri asioita suhteissa muihin vastaaviin asioihin sieltä täältä voidaan kuitenkin päätellä monia asioita tästä kirjosta. Tutkijoiden kesken voidaan myös tehdä tutkimuksellisia arvauksia, kunhan vain uskalletaan. Arveluiden täytyy tietenkin perustua johonkin, ja perusteet ovat tällöin sellaiset tutkimukset tai lähteet, jotka jotenkin sivuavat niitä asioita, joista suoria todisteita ei löydy. Lopulta todennäköisten vastausten lisäksi voidaan esittää mahdollisia vastauksia. Teatterissa ja näytelmissä näin voidaan tehdä ja tehdäänkin joka tapauksessa, mutta lisäksi mahdollisuuksien historia voi toimia niissä tutkimuksellisena pohjana.

 

Historian mahdollisuuksien pohtimiseen kuuluu myös valintoja. Voi valita, haluaako miettiä mahdollisia sotaisuuksia tai sairaus-epidemioita, joista ei ole säilynyt varsinaisia lähteitä, vai haluaako keskittyä esimerkiksi naisten ja teatterin historian mahdollisuuksiin keskiajalla.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 


 

Sotia ja rauhaa sekä pyhää riemua

Venäläisten kanssa oli ollut suhteellisen rauhallista pitkään. Hajanaiset lähteet kertovat paikallisista sotatoimista Karjalassa ja kaipa siellä mukana matkassa oli muutama mies Turun seudulta, mutta isommat sodat olivat vuonna 1400 kaukaisempaa menneisyyttä. Sen sijaan pohjoismaiset sekalaiset sotajoukot kahakoivat keskenään. Sekä Ruotsi, Tanska että Norja olivat muodostaneet 1300-luvun lopulla unionin, mutta valtapeliä riitti.

 

Poliittista ja kaupallista elämää sotkivat vitaaliveljet eli vitaliaanit, Itämerellä järjestäytynyt kaappareiden liitto, joka harjoitti eri valtaapitävien nimissä sekä kauppaa että merirosvousta. Turku sai osansa tästä kun 1300-luvun lopulla Turun linnan voudit toimivat läheisissä suhteissa vitaaliveljien kanssa, ja vuonna 1395 he tekivät ryöstöretkenkin Turkuun. Itämeren alueen kauppakaupungit olivat varustaneet kokonaisen laivaston vitaaliveljien laivastoa vastaan ja heidän kanssaan selviteltiin välejä juuri vuoden 1400 aikoihin. Linnalla oli vuonna 1400 kuitenkin uusi isäntä Tord Bonde, ja säilyneiden lähteitten perusteella vuoden 1400 Turku ei näytä olleen sotainen, vaikka kaupan ongelmat Itämerellä olivatkin yksi murhe lisää merten yli kauppaa käyville.

 

Vuosi 1400 oli myös erityinen paavin julistama kirkon riemuvuosi. Sen seurauksena sata vuotta täyttänyt Tuomiokirkko sai alkuvuodesta 1400 uudet Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin muistoalttarit. Monissa keskuksissa kuten laivamatkojen päässä Saksassa ja Englannissa tällaiseen riemuvuoteen kuuluivat värikkäät pyhimyskulkueet sekä usein kirkon kanssa yhteistyössä valmistuneet teatteriesitykset. Riemuvuodesta seurasi myös se, että iso joukko ihmisiä ympäri Eurooppaa teki juuri tuona vuonna pyhiinvaellusmatkan Roomaan saaden ylimääräisen synninpäästön ja näkivät samalla paavinkaupungin ihmeet.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Marika Räsänen, Reima Välimäki ja Marjo Kaartinen (toim.): Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa. Historia mirabilis 8, 2012.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

 


 

Turku vuonna 1400

Turku oli Suomen suurin ja vanhin kaupunki, ja koko alueen keskus. Turun seutu oli ollut tunnettu kauppapaikka jo pitkään, ja kun Tuomiokirkko eli koko Suomen ja Itämaan katedraali ja kirkollinen keskus oli vihitty käyttöön vuonna 1300, samoihin aikoihin kun sitä oli rakennettu, suunniteltiin ja rakennettiin myös Turun kaupunki ja sen neljä kaupunkimaista korttelia. Turku oli siis vuonna 1400 ollut noin sadan vuoden ajan hyvin suunniteltu ja silloisessa mielessä uudenaikainen kaupunki.

 

Kortteleita reunustivat pääkadut, ja niissä oli välikatuja, kapeilta kaduilta katsoen toisissaan kiinni olevia kivitaloja ja puutaloja, ja talojen väleissä sisäpihoja. Kaupunkimainen taajama-alue ulottui tuokiokirkon reunoilta Kaskenmäen juurelle, ja joen itäpuolella eli täl pual jokke Kerttulinmäen ja Vartiovuoren juurille. Tois pual jokke oli Aninkaisten kortteli, ja sen ulkolaidat Aninkaistenmäen rinteillä olivat kaupungin läntisimpiä laitamia.

 

Tuomiokirkon lisäksi keskeisiä paikkoja olivat Suurtori suunnilleen nykyisellä paikallaan ja sen reunalla raatihuone, satama-alue nykyisen Aboa Vetuksen edustan kohdilla, sekä Kaskenmäen juurella ja rinteessä sijainnut Pyhän Olavin dominikaaniluostari. Majapaikkoja matkan päällä oleville oli ainakin neljä, ja kaupungissa oli useita saunoja, osa yksityisiä, mutta yleisempiä myös. Ruotsin toiseksi suurimmalla kaupungilla oli omat kaupunkilait, kaupunginvaltuustoa vastaava pormestarin tai pormestarien johtama kaupunginraati.

 

Turussa asui pysyvästi arviolta 1500 ihmistä. Jokapäiväisiä kuultavia kieliä olivat suomi, ruotsi ja saksa, ja kirkoissa ja kappeleissa toki myös latina. Hyvä osa varakkaasta väestä puhui äidinkielenään saksaa tai ruotsia, muu väki suomea ja ruotsia.

 

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

 

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Marika Räsänen, Reima Välimäki ja Marjo Kaartinen (toim.): Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa. Historia mirabilis 8, 2012.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

 


Markkinat keskiajalla

Keskiaikaisilla markkinoilla esitettävän teatterinäytelmän käsikirjoittaja FT Tom Linkinen kertoo, minkälaisia markkinatapahtumat olivat keskiajalla.


Katsaus Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän taustoihin

Keskiajan tutkija ja Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija FT Reima Välimäki kertoo tapahtuman ohjelmallisesta osuudesta ja markkinanäytelmän taustoista kesällä 2017.


Illuusio keskiajasta, tutkija ja 180 000 kävijää

Noin 180 000 kävijää Keskiaikaisilla markkinoilla neljän päivän aikana! Jonkinlainen pyhä Jysäys taisi olla tapahtuman suojelija. Väkimäärä toki tuntui Vanhalla Suurtorilla, mutta siitä huolimatta tunnelma oli tänä vuonna jotenkin rauhallisempi ja iloisempi kuin aiempien vuosien tungospäivinä. Markkinarauha, jota torilla toivotettiin, säilyi erinomaisesti. Tapahtuman toteutus on onnistunut yli odotusten, mutta mikä lopulta on historian rooli tällaisessa suurtapahtumassa?

Lienee asiallista tehdä lukijalle tässä vaiheessa selväksi omat kytkökseni. Olen aikoinani ollut töissä tapahtuman tuotannossa ja sittemmin mukana järjestävän yhdistyksen Turun Suurtorin keskiaika ry:n hallituksessa, muun muassa historiallisena asiantuntijana. Sanalla sanoen, tapahtuma on minulle rakas ja tärkeä, ja tätä kirjoitusta voi lukea sitä vasten.

Silti koen jonkinlaista kaksoisroolia yhtäältä tapahtuman taustavoimana ja toisaalta historiantutkijana ja keskiaikakulttuurin kriittisenä tarkastelijana. Jouduin tänä vuonna pohtimaan vähän tarkemmin Keskiaikaisten markkinoiden ja historiantutkijan suhdetta, kun sitä kysyttiin Yle Turun haastattelussa (kooste on katseltavissa täällä)

Koska kysymystä ei voi tyhjentävästi kattaa nopeassa videohaastattelussa, halusin vielä kirjoittaa aiheesta.

Parhaiten historiaa elävöittävän tapahtuman suhdetta elävöitettävään menneisyyden, tässä tapauksessa keskiaika, kuvaa mielestäni:

  • halu saavuttaa tavoittamaton mennyt, erityisesti ”tavallisten ihmisten” elämä
  • ongelmallinen suhde tutkimustietoon, jolla on hyvin rajoitetut keinot vastata yksityiskohtaisiin, arkielämää koskeviin kysymyksiin, jotka elävöittäjiä kiinnostavat.
  • rajalliset materiaaliset resurssit illuusion luomiseen. Turun keskustaa on hankala muuttaa keskiaikaiseksi, ja yli 80 harrastajanäyttelijää puetaan keskiaika-asuihin resursseilla, jotka ovat lähempänä pienen kylän kesäteatteria kuin elokuvapuvustoa.
  • Tapahtuman oma perimätieto siitä, miten keskiajalla elettiin.
  • Yleiset mielikuvat ”vanhasta”. Lavasteissa puu maalataan harmaaksi tai jätetään siihen kuori päälle.
  • Toimijoiden moninaisuus. Keskiaikaa elävöittävät omistautuneet harrastajat, jotka käyttävät vuosia mahdollisimman tarkkojen replikoiden rakentamiseen ja joiden tietoa monista asioista voi syystä verrata tutkijan asiantuntemukseen. Yhtä lailla samassa tapahtumassa on markkinamyyjiä, joille kyseessä on vain yksi tilaisuus muiden joukossa myydä omia tuotteita, ja panostaminen aikakauden asuihin ja tunnelmaan ymmärrettävästi sen mukaista.
  • Erityisesti myyntituotteissa keskiaika hybridiajanjaksona, jossa renessanssipuvut, viikinkiornamentiikka ja juomasarvet elävät sulassa sovussa.

Näiden ainesta, muun muassa, keitetään soppa, jota tutkija jotenkin yrittää kommentoida.

Keskiaikaisten markkinoiden historiakuvaa voi kritisoida monella tapaa, esimerkiksi yllämainitusta sekasotkusta. Hyvällä syyllä voi ja pitää sanoa, että on mahdotonta luoda lähellekään autenttista rekonstruktiota toripäivästä Turussa vuonna 1504. Puhumattakaan perustavanlaatuisista historianfilosofista kysymyksistä koskien menneisyyden tavoitettavuutta (joihin ei tässä ole syytä mennä).

Miksi sitten edes pyrkiä ”autententtisuuteen”, raadittaa tuotteet ja pyytää tutkijalta kommentteja? Eräs vastaus on, että autenttisuus on päämäärä, jota ei voi koskaan saavuttaa. Kun on itse ommeltu vaate, voi kysyä, onko kangas kudottu keskiaikaisin menetelmin. Entä lanka? Mitenkäs lampaat on pidetty tai pellava kasvatettu?

Kuinka paljon tahansa resursseja onkaan käytettävissä, aina tulee seinä vastaa, joten kannattaa pyrkiä parhaaseen mahdolliseen kompromissiin historiallisen tarkkuuden ja kulloistenkin resurssien kanssa. Siihen Keskiaikaisten markkinoiden tuotanto parhaan kykynsä mukaan pyrkii, yrittäen samalla tehdä mahdollisimman laajalle kävijäjoukolle kiinnostavaa ja viihdyttävää kulttuuritapahtumaa.

Toinen syy on opetustehtävä. Yksi Keskiaikaisten markkinoiden ja sen taustayhdistyksen tavoitteista on jakaa tietoa keskiajasta. Tapahtuma väistämättä tuottaa mielikuvia keskiajan Turusta, myös ja ennen kaikkea niille kävijöille, jotka aikakauteen eivät muuten ole perehtyneet. Kyseessä on suuri mahdollisuus opettaa historiaa ohimennen hauskan kesätapahtuman kautta, mutta sen mukana tulee myös vastuu. Mahdollisuuksien mukaan on välitettävä tutkimukseen perustuvaa tietoa ja vähintään vältettävä tarpeetonta vääristelyä.

Tähän liittyy myös eettinen kysymys, joka mielestäni määrittää yleisestikin historian elävöittämisen suhdetta menneeseen. Pelkistetäänkö menneisyyden ihmiset pelkiksi karikatyyreiksi, hassunhauskoiksi anekdooteiksi ja hulluttelun välineiksi, jotka antavat luvan pieruhuumorille? Vai yritetäänkö todellisten tai kuviteltujen mutta mahdollisten tapahtumien kautta tuoda esille mahdollisimman monipuolisesti menneisyyden kohtaloita, myös vaikeita ja kipeitä tapahtumia?

Tämä on haaste erityisesti keskiaikatapahtumille, joissa menneisyyden elävöitys on pahimmillaan ollut naaman tuhrimista nokeen ja rivouksien huutelua. Tästä on Turussa tultu onneksi pitkä matka parempaan suuntaan. Onnistuessaan historiallinen teatteri (kuten elokuva, kirja tai peli) voi yllättää ja ilahduttaa, mutta viihdyttämisen ohessa myös herättää pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Näin tehdessään se tekee kunniaa menneisyyden ihmisille, joiden elämäntarinoita käytetään fiktion tai elävöittämisen raaka-aineena.

Miten tutkijan sitten pitäisi olla mukana kaikessa tässä? Historiallisen asiantuntijan rooli on parhaimmillaan mahdollistava ja uusia näkökulmia tarjoava, ei yksityiskohdista nipottava (paitsi aiheesta, kuten nunnista keskellä markkinatoria). Keskiajan historiassa totuus usein on mielikuvitusta rikkaampi, ja tutkija kykenee suhteellisen pienellä vaivalla johdattamaan käsikirjoittajia, ohjaajia, näyttelijöitä ja harrastajia sellaisten tarinoiden ääreen, jotka muuten jäisivät unohduksiin. Tämän jälkeen seuraa toinen tärkeä hyvän kommentaattorin piirre: kyky päästää irti ja antaa tekijöille vapaus tehdä. Kyse on kuitenkin myös hauskanpidosta, tulkinnasta ja taiteellisesta vapaudesta.

Erittäin ilahduttavaa on se, että myös puhtaasti tieteellinen ohjelmisto kiinnostaa. Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) järjesti Keskiaikaisilla markkinoilla kolmatta kertaa avoimen tieteellisen päiväseminaarin. Vanhan Raatihuoneen sali oli ääriään myöten täynnä kaiken ikäisiä, kiinnostuneita ja keskustelevia kuulijoita. Historiaa elävöittävä tapahtuma onnistuu johdattamaan myös tutkimustiedon äärelle.

FT Reima Välimäki
Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2015 täällä.