Turvallinen markkinavierailu pandemia-aikana

Ohjeita asiakkaille

Olemme tarkentaneet käytäntöjämme viranomaisten ohjeiden pohjalta, jotta markkinakäyntisi olisi turvallinen. Ohje päivittyy koronavirustilanteen mukana. Kiitos, että tutustut ohjeisiin ennen vierailua meillä.

Suhtaudumme koronavirukseen vakavasti. Teemme jatkossakin töitä tartuntojen minimoimiseksi. Meille on tärkeintä, että meillä on aina turvallista asioida ja tehdä työtä.

 

Näin me huolehdimme asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveydestä

  • Siisteys ja puhtaus on meille yleisötapahtumassa päivittäistä ja jatkuvaa työtä. Koronaepidemian vuoksi olemme nyt erityisen tarkkoja tapahtuman siisteydestä ja puhtaudesta huolehtimisessa.
  • Korostamme työntekijöillemme ja asiakkaillemme hyvää käsi-, aivastus- ja yskimishygieniaa. Tapahtumassa on tarjolla käsidesiä asiakkaiden käyttöön.
  • Muistutamme työntekijöitämme ja asiakkaitamme siitä, että töihin ja tapahtumaan ei pidä tulla sairaana tai jos on vähänkin flunssan oireita.
  • Puhdistamme käytössä olevia pintoja ja välineitä entistä useammin.
  • Muistutamme tarpeettoman lähikontaktin välttämisestä kylteillä ja julisteilla.
  • Käytämme henkilösuojaimia tilanteissa, joissa lähikontaktia ei voi välttää.
  • Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Noudatamme heiltä saatuja ohjeita.

Jokainen meistä voi vaikuttaa viruksen leviämiseen. Asiakkaana pienennät omaa ja muiden tartuntariskiä toimimalla näin:

  • Älä tule tapahtumaan sairaana tai jos sinulla on flunssaoireita.
  • Käytä sisääntulossa tarjolla olevaa käsien desinfiointiainetta.
  • Jos yskittää tai aivastuttaa, yski hihaasi tai kertakäyttönenäliinaan, älä käsiisi.
  • Pidä riittävä etäisyys toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Annathan infokojulla edelliselle asiakkaalle tilaa pakata omat ostoksensa sopiva etäisyys huomioiden.
  • Maksa ostoksesi kortti- tai lähimaksulla jos vain mahdollista.
  • Suosittelemme kasvomaskin käyttöä tapahtumassamme sellaisissa tilanteissa, joissa lähikontaktia ei voi välttää.

Tule tapahtumaan vain terveenä

Tule paikalle siis vain terveenä. Yleisötilaisuuteen ei pidä tulla, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky.

Pese kädet huolellisesti runsaalla vedellä ja saippualla tai käsidesillä, kun saavut tapahtumaan

Desinfioi käsiäsi aina ennen ruokailua, WC-käynnin jälkeen sekä aina aivastamisen tai yskimisen tai niistämisen jälkeen. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsienpesu ei ole mahdollista, käytä käsihuuhdetta. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta.

Muista yskiä oikein

Kun yskit tai aivastat, laita suun eteen kertakäyttönenäliina ja laita se heti käytön jälkeen roskakoriin. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojaa suu kyynärtaipeella. Muista pestä sen jälkeen kädet.

Riskiryhmiin kuuluvat

Riskiryhmiin kuuluvien suositellaan epidemian aikana välttämään lähikontakteja. Jos osallistut Keskiaikaisille markkinoille, huomioi erityisen tarkasti nämä turvallisuusohjeet. Huomioi myös oman lääkärisi tai muiden terveydenhuollon ammattilaisten ohjeet. Riskiryhmään kuuluvien on itse arvioitava paikan päällä tarjottavien palveluiden käytön järkevyys oman terveyden kannalta.

Linkkejä asiakkaille:

VIITTEET: